Voice of the Stars review by Impe.fi (website)
Auto-translated version :
The second full length, Voice of the Stars, of Arcane Voidsplitter is in style and can even be called a metal. The thing will depend on how the metal wants to define or the focus of the disc. Is the disc more instrumental then touching the metal or the experimental instrumental doom with a strong drone and dungeon Synth thread? Taste Asia.
A light-hearted disc calms the listener for over an hour. The unusual angle of approach of the Belgian actor is Stijn van Cauter, with which ten different band projects can be found. Only since 2017, Voice of the Stars, depending on the viewpoint, is either musically boring and poor, or alternatively very meditative and atmospheric.
I myself lean on the latter's viewpoint, although I do, of course, well, if this kind of negligence does not awaken big feelings. The album remains somewhat less than my half-way potential, as both the good moments and a piece with a half-hour song contain, it could be much more.
The biggest problem with a disk is its disproportionate length of content. The songs don't just live or change, but offer one and the same with a lot of repetition. Of course, in ambientism and drone music, this kind of value has its own merit, but on the other hand, there have been better successes in this sector.
Another questionable point is the metality of the disc. When there is no singing and no guitar has been inventively used (for example, compared to the True Color of Blood artist), the question arises as to what the guitar really needs in this context? It spins somewhere in the background, but the strengths of the album are in the synths.
However, in my opinion, Voice of the Stars is a fascinating gateway to doom towards ambient. If you experience good shades with this, it is good for the dark ambient to open the door. If, on the other hand, a singular and virtually untwisted metal sheet sounds like an idea repulsive, there is hardly any reason to sacrifice its time on this album.
(7.5/10 Serpent)
Original Finnish version :
Arcane Voidsplitterin toinen täyspitkä, Voice of the Stars, on tyyliltään siinä ja siinä voiko sitä edes kutsua metalliksi. Asia riippunee siitä, miten metallin haluaa määritellä tai millä painopisteellä levyä käsittelee. Onko levy sitten enemmän instrumentaalista kosketinmusaa ripauksella metallia vai kokeellisesta instrumentaali-doomia vahvalla drone- ja dungeon synth -kierteellä? Makuasia.
Vähäeleinen levy rauhoittaa kuulijaa reilun tunnin kestonsa verran. Belgialaisaktin epätavallisesta lähestymiskulmasta vastaa Stijn van Cauter, jolla erilaisia bändiprojekteja löytyy toista kymmentä. Vasta vuodesta 2017 toiminut Voice of the Stars on katsantokannasta riippuen joko musiikillisesti tylsää ja köyhää, tai vaihtoehtoisesti hyvinkin meditatiivista ja tunnelmallista musiikkia.
Itse kallistun jälkimmäisen näkökulman kannalle, vaikka toki ymmärränkin hyvin, jos tämänkaltainen vähäeleisyys ei suuria tunteita herätä. Levy jää minusta(kin) hieman puolitiehen potentiaalistaan, sillä niin hyviä hetkiä kuin pari vartin ja yhden puolituntisen biisin sisältävä teos sisältääkin, se voisi olla vielä paljon enemmänkin.
Suurin ongelma levyssä on sen suhteettoman pitkä kesto sisältöön nähden. Kappaleet eivät juuri elä tai muutu, vaan tarjoavat yhtä ja samaa runsaalla toistolla. Toki ambientmaisuudessa ja drone-musiikissa tällaisella on omanlainen arvonsa, mutta toisaalta tällä sektorilla on kuultu parempiakin onnistumisia.
Toinen kyseenalainen kohta on levyn metallisuus. Kun mukana ei ole laulua, eikä kitaraakaan ole kekseliäästi käytetty (verraten esimerkiksi True Colour of Blood -artistiin), herää kysymys, mihin sitä kitaraa oikeastaan tässä yhteydessä edes tarvitaan? Se kyllä pörisee jossain taustalla, mutta levyn vahvuudet ovat syntikoissa.
Voice of the Stars on nähdäkseni kuitenkin kiehtova porttilevy doomista kohti ambientia. Jos tämän kanssa kokee hyviä säväreitä, on dark ambientille syytä avata ovea. Jos taas lauluton ja käytännössä rytmitön metallilevy kuulostaa jo ajatuksena vastenmieliseltä, tälle levylle tuskin on syytä uhrata aikaansa.
(7.5/10 Serpent)
Auto-translated version :
The second full length, Voice of the Stars, of Arcane Voidsplitter is in style and can even be called a metal. The thing will depend on how the metal wants to define or the focus of the disc. Is the disc more instrumental then touching the metal or the experimental instrumental doom with a strong drone and dungeon Synth thread? Taste Asia.
A light-hearted disc calms the listener for over an hour. The unusual angle of approach of the Belgian actor is Stijn van Cauter, with which ten different band projects can be found. Only since 2017, Voice of the Stars, depending on the viewpoint, is either musically boring and poor, or alternatively very meditative and atmospheric.
I myself lean on the latter's viewpoint, although I do, of course, well, if this kind of negligence does not awaken big feelings. The album remains somewhat less than my half-way potential, as both the good moments and a piece with a half-hour song contain, it could be much more.
The biggest problem with a disk is its disproportionate length of content. The songs don't just live or change, but offer one and the same with a lot of repetition. Of course, in ambientism and drone music, this kind of value has its own merit, but on the other hand, there have been better successes in this sector.
Another questionable point is the metality of the disc. When there is no singing and no guitar has been inventively used (for example, compared to the True Color of Blood artist), the question arises as to what the guitar really needs in this context? It spins somewhere in the background, but the strengths of the album are in the synths.
However, in my opinion, Voice of the Stars is a fascinating gateway to doom towards ambient. If you experience good shades with this, it is good for the dark ambient to open the door. If, on the other hand, a singular and virtually untwisted metal sheet sounds like an idea repulsive, there is hardly any reason to sacrifice its time on this album.
(7.5/10 Serpent)
Original Finnish version :
Arcane Voidsplitterin toinen täyspitkä, Voice of the Stars, on tyyliltään siinä ja siinä voiko sitä edes kutsua metalliksi. Asia riippunee siitä, miten metallin haluaa määritellä tai millä painopisteellä levyä käsittelee. Onko levy sitten enemmän instrumentaalista kosketinmusaa ripauksella metallia vai kokeellisesta instrumentaali-doomia vahvalla drone- ja dungeon synth -kierteellä? Makuasia.
Vähäeleinen levy rauhoittaa kuulijaa reilun tunnin kestonsa verran. Belgialaisaktin epätavallisesta lähestymiskulmasta vastaa Stijn van Cauter, jolla erilaisia bändiprojekteja löytyy toista kymmentä. Vasta vuodesta 2017 toiminut Voice of the Stars on katsantokannasta riippuen joko musiikillisesti tylsää ja köyhää, tai vaihtoehtoisesti hyvinkin meditatiivista ja tunnelmallista musiikkia.
Itse kallistun jälkimmäisen näkökulman kannalle, vaikka toki ymmärränkin hyvin, jos tämänkaltainen vähäeleisyys ei suuria tunteita herätä. Levy jää minusta(kin) hieman puolitiehen potentiaalistaan, sillä niin hyviä hetkiä kuin pari vartin ja yhden puolituntisen biisin sisältävä teos sisältääkin, se voisi olla vielä paljon enemmänkin.
Suurin ongelma levyssä on sen suhteettoman pitkä kesto sisältöön nähden. Kappaleet eivät juuri elä tai muutu, vaan tarjoavat yhtä ja samaa runsaalla toistolla. Toki ambientmaisuudessa ja drone-musiikissa tällaisella on omanlainen arvonsa, mutta toisaalta tällä sektorilla on kuultu parempiakin onnistumisia.
Toinen kyseenalainen kohta on levyn metallisuus. Kun mukana ei ole laulua, eikä kitaraakaan ole kekseliäästi käytetty (verraten esimerkiksi True Colour of Blood -artistiin), herää kysymys, mihin sitä kitaraa oikeastaan tässä yhteydessä edes tarvitaan? Se kyllä pörisee jossain taustalla, mutta levyn vahvuudet ovat syntikoissa.
Voice of the Stars on nähdäkseni kuitenkin kiehtova porttilevy doomista kohti ambientia. Jos tämän kanssa kokee hyviä säväreitä, on dark ambientille syytä avata ovea. Jos taas lauluton ja käytännössä rytmitön metallilevy kuulostaa jo ajatuksena vastenmieliseltä, tälle levylle tuskin on syytä uhrata aikaansa.
(7.5/10 Serpent)
